Tällä viikolla olen käynyt vierailuani isännöivän erityispedagogiikan ja kuntoutuspsykologian laitoksen kolme ns. tenure-luentoa. Osastolla on auki yksi ns. tenuretrack -paikka. Kyseisen luennon pitäminen kuuluu loppusuoralle edenneiden hakijoiden arviointiprosessiin. Tenuretrack, vakinaistamispolku on yhden useamman vuoden mittainen määräaikainen tutkijanpesti, jonka lopussa saattaa häämöttää vakituinen yliopistovirka. Iso osa vakinaistamispolun läpikäyneistä ei ole näin onnekkaita vaan määräaikaisen sopimuksen loputtua edessä on uuden työpaikan etsintä. Tämä Suomalaiseenkin yliopistomaailmaan viime vuosina pienemmässä mittakaavassa rantautunutta järjestelmää perustellaan sen "kannustavuudella". Tosin reissun aikana kuulemieni kertomusten perusteella "kannustavuuden" sivutuotteena on toisinaan vakituisen viran toivossa ylipitkillä työpäivillä itsensä loppuun polttanut nuori tutkija, jolle näytetään tylysti ovea, jos asetetut tavoitteet eivät syystä tai toisesta täyty tai laitoksen rahatilanne ei salli viran täyttöä.
Minulle kerrottiin tämän viikkoisten kandidaattien päätyneen Madisoniin siten, että syksyn ajan laitoksen viranhaltijoiden toimikunta kokoontui useamman kerran arvioimaan hakijoita papereiden perusteella. Toimikunta rajasi pienemmän joukon, jotka haastateltiin Skypen välityksellä. Näiden etähaastattelujen perusteella kolme hakijaa kutsuttiin paikan päälle Madisoniin. Täällä Madisonissa jokainen pitää edellä mainitun luennon, jossa he esittelevät itseään omaa tutkimustaan. Tämä lisäksi heillä on ohjelmassa useampi yksilöhaastattelu sekä illallinen laitoksen henkilökunnan kanssa.
Helppoa ei siis ole vakituisen tutkijanviran saaminen hyvätasoisessa yhdysvaltalaisessa tutkimusyliopistossa, kun muistaa, että tässä tapauksessa valituksi tuleminen tarkoittaa vain mahdollisuutta tulla valituksi useamman vuoden ankaran työrupeaman jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti