Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

01/17/2015

Miten ihanaa saada nukkua pitkään = viikonloppu! Olimme alkuun suunnitelleet lähtevämme automatkalle naapurikaupunkiin, jossa emme ole vielä vierailleet. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat myöhään eilen illalla, mieheni saadessa sähköpostia isännältään. Meille tuli tänään ruokavieraita ja jotain helppoa lapsiystävällistä ruokaa oli tehtävä. Hetken mietistelyn jälkeen päädyimme lihapulliin tattikastikkeella. Rinnalle vihannessalaattia ja keitettyjä kasviksia. Jälkiruuaksi marenkikakkua marjoilla. Onneksi olin leiponut yhdet ylimääräiset marenkilevyt viime viikonloppuna kaappiin, nyt niille tuli käyttöä.  

Aamusta muu perhe lähti "Kids Ice Fishing on Monana Bay" -tapahtumaa, itseni suunnatessa ostamaan ruokatarvikkeita. Ostin paljon vihanneksia salattiin, jauhelihaa lihapulliin ja marjoja kakulle. Ostoskassalla myyjä kyseli, etten ole varmaan paikallinen. Ihmettelin mistä sen huomaan. Hän vastasi, että kärrystäni puuttuvat valmisruuat. Kotiin tultuamme huomasin, että olin unohtanut ostamani kortin kassalle, joten jouduin vielä toistamiseen ajamaan kauppaan. Päivä menikin muuten nukkuessa parin tunnin päikkärit ja valmistellessa ruokaa vieraille. Leivoin vielä tuoreet sämpylät, kun jauhokaappimme on vielä jonkin verran jauhoja jäljellä. Saimme melkein kaiken ajoissa tarjolle. Onneksi mieheni auttoi reippaasti keittiössä ja hän sai tehtyä vielä viime hetkellä tattikastikkeen lihapullille.
Paikallien pilkkiseura antoi pilkkivälineet ilmaiseksi ensimmäiselle 300 lapselle
Tyttäret pilkillä
Pilkkiteltta


Vieraat tulivat ajoissa. Oli todella mukava saada vieraaksi nelihenkinen lapsiperhe lauantai-iltana. Perheen isä työskentelee apulaisprofessorina mieheni vierailua isännöivällä kuntoutuspsykologian ja erityispedagogiikan laitoksella ja heillä oli suurinpiirtein samanikäinen poika kuin omat tyttäremme sekä noin vuoden ikäinen tytär. Leikit lähtikin nopsaa sujumaan lasten kesken, ja varsinkin nuorempi tyttäremme nautti heidän poikansa seurasta. Alkusäädön jälkeen pääsimme rauhassa syömään. Ruoka maistui kaikille, no kenellepä ei lihapullat maistu. Onhan IKEA niitä ympäri maailmaa jo markkinoinut. Tosin kesken ruokailun jouduimme hakemaan alakerrasta portaille portin, koska veikeä pikku tyttö olisi halunnut lähteä muiden seurassa yläkertaan leikkimään. Jälkiruuan marenkikakku onnistui hyvin ja söimme sen kiinalaisen teen kanssa. Lisänä oli pikkuruisia suklaakuppikakkuja, joita vieraat toivat mukanaan.

Marenkikakku
Teepöydässä

2 kommenttia:

  1. Hyytävän näköstä, Mitähän kalaa sieltä tulee ja minkä kokosta, aika pieni järvi kuitenkin. Hyvä että tatit on piisannu vieraillekin, kasvaako niitä Amerikassa Terveisin Sirpa mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku hieman liioitteli vaatetuksen suhteen, oli kuitenkin kylmä tuuli. Eivät näyttäneet nauttineen kalastuksesta ja kukaan ei ilmeisesti saanut kaloja, jos vanhempaa tytärtämme on uskominen. Kyllä tatit on riittäneet. Viimeiset syötiin eilen. Nehän oli kuivattuja, joten niitä oli yllättävän paljon. Ei ilmeisesti kasva täällä, joitain muita sieniä kasvaa. Pitää ehkä tuolla pohjoisemmassa kysellä, kun siellä on metsiä enemmän.

      Poista