Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

11/30/2014

Marraskuu lähenee loppuaan ja huomenna on jo joulukuu. Muistutuksena niille, jotka eivät vielä ole vaivautuneet, eli laittakaa jouluterveisenne ja kommentinne 21. päivän kohdalle, jos mielitte saada meiltä tänä vuonna joulukortin. Lähetämme ne huomenna jo matkaan, joten tänään on viimeinen päivä tunnustautua lukijaksi. Meistä olisi todella mukava saada tietää, keitä nämä 5400 kertaa blogimme avanneet lukijamme ovat.

Aamulla nukuttiin pitkään ja aamupäivä menikin hieman kotiaskareita tehdessä. Tytöt oli sitä mieltä, että aamupäivällä oli tylsää! Ehkäpä ihan hyvä, että joskus on myös näin. No emme kuitenkaan jaksaneet olla kotosalla koko päivää, vaan päätimme käydä tutustumassa Madisonin jouluvaloihin sekä luistinrataan keskustan hotellin luona. Tosin ensimmäistä emme suunnitelleet tekevämme, vaan minä asetin navigaattoriin väärät koordinaatit alkuun.

Kävimme siis alkuun nauttimassa jouluvalopuistosta amerikkalaiseen tapaan suoraan autonikkunasta. Kaupungin yrittäjät oli pystyttäneet Olin puistoon useita jouluvaloasetelmia, joita sitten pystyimme ihailemaan jouluradiokanavaa kuunnellessa lämpimästä autosta. Tällä sivulla pääsee seuraamaan suoraa nettikameran kuvaa puistosta.
Jouluvalopuistolla on oma radiokanava, josta kuuluu aiheeseen sopivaa musiikkia ja puiston sponsoreiden mainoksia

Yksi puiston lukuisista asetelmista

Ledilippu

Kävimme luistelemassa maksullisella The Edgewater -hotellin ulkojääradalla, koska tyttäriämme jäi suuresti harmittamaan edellisen kerran väliin jääminen. Paikalta olisi saanut myös vuokrata luistimet ja kokoja löytyi ihan pienestä lapsesta aikuisiin. Tyttäremme nauttivat kovasti luistelemisesta. Molemmat pysyivät pystyssä yllättävän hyvin. Ainoa haittapuoli oli, että järveltä puhaltava tuuli oli todella jäätävä. Saimme kuitenkin lämmittävät kaakaot hotellin jäätalosta ja pääsimme välillä lämmitelemään sisätiloihin, joten tuuli ei haitannut luistelua. Tämän jälkeen kotiin leipomaan tuoreita sämpylöitä, tuli hyviä vain kolme koko pellillisestä jäi jäljelle. 
Luistelua pienellä jääradalla.
Kaakao kermavaahdolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti