Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

10/28/2014

Vanhemman tyttären ollessa edelleen kipeänä, jouduimme järjestelemään aikataulujamme hieman uusiksi. Tänään oli minun vuoroni työskennellä ja mieheni oli kotona kipeän tyttäremme kanssa. Tiukille ottaa puolin ja toisin, mutta ei auta, kun on kaukana sukulaisista aikataulut täytyy uudelleen järjestää. Asiaa ei yhtään helpota se, että seuraava työvaiheeni vaatisi keskeytymättömän viikon. Kaiken lisäksi mieheni on sekä tällä että ensi viikolla työmatkalla keskellä viikkoa. No ei auta, pitää tällä viikolla tehdä valmistelu ja vain toivoa, että ensi viikolla saan tehtyä kaiken suunnittelensa ilman kenenkään sairasteluja.  

Lounastunnilla puhuimme maailman hauskimmasta henkilöstä eli Ismo Leikolasta. Oli mukava esitellä omasta lukiosta lähtöisin henkilö, joka on päässyt koomikkourallaan todella pitkälle. Näytti uppoavan amerikkalaisiin kollegoihini aika hyvin tämä kyseinen koomikko, sillä osa vitseistä oli amerikan ihmeellisyyksistä. Katsoimme muutaman videon netistä, mutta harmittelivat, ettei englanninkielistä materiaalia ollut paljon saatavilla. 

Päiväni olikin yllättävän tehokas, sain tuotettua soluni siihen vaiheeseen, että seuraavaksi pääsen niitä putsaamaan erilaisilla kromatografisilla menetelmillä. Lisäksi sain hoidettua muutamia käytännön asioita. Sain hankittua virallisen kutsun puhujaksi Michigan Technological Universityn viikottaiseen seminaariin ja keskusteltua professorin kanssa seuraavista mutaatioista, joita ajattelin tehdä. Hän tuki ajatuksiani ja mietimme jo jatkoa näille suunnitelmille. Ehkäpä sitä on tehokas, kun tietää että tämä voi olla viimeinen työpäivä tällä viikolla, jos paranemista ei tapahdu. Tosin ihmettelen kuinka ihmeessä saan hoidettua toisen hoitoon ja oltua kipeän lapsen kanssa kotona ilman autoa seuraavat pari päivää. Aina ei ajattele järkevästi, kun tekee autonvuokraussuunnitelmat viikkoja etukäteen. Mieheni kun on lähdössä seuraavaksi kahdeksi päiväksi Chigagoon, jonne hän siis menee autolla. Ajattelin, että hyvinhän me pääsemme pyöräilemään, kun ei vielä luntakaan ole maassa. Aina sitä ei siis ajattele kaikkea aivan valmiiksi.

Tänään oli edessä myös autonvaihto, eli ajoimme koko perheellä lentokentälle ja saimme eteemme uuden auton. Voiko elämä olla helpompaa, ei tarvitse putsata autoa lainkaan, kun vaihtaa sen kerran kuukaudessa. Tosin maksaahan tämä jonkin verran, mutta luultavammin kulut on aika samaa luokkaa kuin oman auton pitäminen Suomessa. Olemme löytäneet helpon ja edullisen nettisivun, josta saa auton vuokrattua neljäksi viikoksi yhden Hertzin viikon hinnalla. Tällä kertaa kukaan ei osannut veikata oikein uuden auton väriä ja jäi tollalit (tyttäremme dollarit) jakamatta, saimme eteemme Cruzerin, joka oli väriltään sininen.
Laiska Jaakon pankkiautomaatti eli ATM, johon pääsee autolla.

2 kommenttia:

  1. Ois pitäny olla viikko myöhemmin matkalla, että ois pystyny auttamaan, toivottavasti siellä parannutaan pian. Flanelliyöpaita oli tosi hyvä ostos meillä oli 18 astetta lämmintä, kun palattiin. Aikaerokin rupeaa helpottamaan, viimeyönä ei tullut valvottua kuin tunti.
    Sirpa mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen ei ollut enää kuumetta ja tänään olikin sitten kouluaamu. Yskä on vielä ja nuha, mutta kokeillaan nyt. Saahan sitä sitten käydä hakemassa kesken päivän, jos nousee uudestaan kuume.

      Poista