10/23/2014

Olemme nimenneet blogimme Fulbright Madison... Ehkäpä tässä vaiheessa on hyvä avata hieman tuota ensimmäistä sanaa Fulbright, Madison alkaa kuitenkin olla jo kaikille lukijoillemme jollakin tasolla tuttu kaupunki. Viime viikolla vanhempieni kanssa käydyissä iltakeskusteluissa huomasin, että sana Fulbright on ainakin heille kovin tuntematon. Itselleni sana tuli ensimmäisenä kerran vastaan, kun olin Jyväskylän yliopiston ruokalassa vuonna 2012 syömässä silloinsen kemian jatko-opiskelijan Suvin kanssa. Hän oli perheensä kanssa lähdössä Rensselaer Polytechnic Instituuttiin kyseisellä stipendillä. Ajatus hakemisesta tuli Fulbright -stipendiaatti Marjan myötä, joka oli lukuvuoden 2013-2014 Tampereen teknillisessä yliopistossa. Olimme viikon verran töissä samassa labrassa, ja koska hän oli hyvin puhelias, kuten välillä itsekin olen, tuli keskustelua paljon stipendiaattina olemisesta ja mitä tämä Fulbright ylipäätään tarkoittaa. 

Fulbright on instituutio, joka aloitti  toimintansa toisen maailmansodan jälkeen. Se on virallisesti perustettu edistämään kansainvälisiä suhteita Yhdysvaltain ja muiden maiden välillä. Toimintaperiaate on, että yhteistyömaista tulee eri alojen opiskelijoita, tutkijoita, asiantuntijoita tai opettajia Yhdysvaltoihin opiskelemaan, opettamaan ja/tai tekemään tutkimusta. Minä ja mieheni kuulumme on tarkoitus tehdä tutkimusta täällä. Vastavuoroisesti Yhdysvalloista lähtee ihmisiä ympäri maailmaa vastaaviin hommiin. Esimerkiksi tämä Tampereella oleva Marja teki näin. Oman vierailumme isäntäyliopistosta University of Wisconsin-Madisonissa Fulbright-stipendin sai tänä lukuvuonna yhteensä 13 opiskelijaa.   Suomessa Fulbright -stipendien jaosta ja stipendien rahoituksen hankkimisesta huolehtii Helsingin Hakaniemessä majaansa pitävä Fulbright Center, joka on erikoistunut Suomen ja Pohjois-Amerikan väliseen akateemiseen vaihtoon.

Fulbrightin toiminnan julkituotuna tavoiteena on edistää kansainvälistä liikkuvuutta, kasvattaa inhimillistä pääomaa ja parantaa kulttuurista ymmärrystä 155 maassa. Fulbright -ohjelmaan on tähän mennessä osallistunut yli 300 000 jatko-opiskelijaa, professoria, tutkijaa ja opettajaa. Pyrkimyksenä on, että amerikkaan tulevat ihmiset oppivat amerikkalaisesta kulttuurista ja samalla tuovat mukanaan oman maan tietojaan, taitojaan ja tapojaan. Palatessaan kotimaahan nämä ihmiset voivat jälleen jakaa kokemuksiaan muille oman kotimaansa asukkaille (Niin kuin me teemme tämän blogin välityksellä). Tähän kannustaa myös viisumimme, jonka säädökset edellyttävät, että palaamme kotimaahamme vähintään kahdeksi vuodeksi vaihtoajan jälkeen. Fulbright-sopimukset Amerikan ja yhteistyömaiden välillä on luotu hyödyttämään molempia valtioita. Meille yllättävänä uutena tietona viime Suomen Fulbright Centerin viime keväänä järjestämässä orientaatiotilaisuudessa tuli, että Suomen tapauksessa suurin osa Fulbright -toiminnasta rahoitetaan suomalaisista lähteistä kerätyin varoin. Suomalaisen toiminnan rahoituksen ja muun tuen hankkimiseksi on tällä hetkellä käynnissä Fulbright Finland for the Future -kampanja 2014-2016. 

Kokemukseni mukaan Fulbright ei ole vain Yhdysvaltain valtion asialla, vaan se toimii aidosti kansainvälisen yhteistyön nimissä. Minua ei velvoiteta raportoimaan vain positiivisia kokemuksia tai onnistuneita laboratoriokokeita, vaan voin tehdä asioista omat johtopäätökseni ja pohdintani. Minun tehtäväni on vain olla silmät auki ja saada uusia näkökulmia tutkimukseeni sekä hieman sen ulkopuolellekin, joita voin sitten viedä tuliaisina kotiin. Itselläni on tarkoituksena on myös rakentaa pohjaa pitemmälle yhteistyölle tänne mantereelle, jos se vain suinkin on mahdollista. Samalla saan tehdä Suomea ja kulttuuriamme tunnetuksi opiskelijoille, tutkijoille, naapureille jne. Se, tämä päämäärä toteutuu, on vielä arvoitus, mutta uskon, että ainakin itse olen oppinut biologiasta, yliopiston opetuskulttuurista sekä yliopiston ulkopuolelle työllistymisestä paljon sellaista, mitä en olisi omassa kotiyliopistossa oppinut. Lisäksi olen tutustunut niin labrassa kuin sen ulkopuolellakin  hienoihin ihmisiin, joita tulen kyllä kaipaamaan kotimaassani. 

Mielestäni on harmi, että Fulbright -toiminnan muun kansainvälisen toiminnan ei välttämättä aina ymmärretä arvostaa ja hyödyntää Suomessa. Kulttuurisen ymmärryksen lisäämistä ja kaikkea ulkomailla ammennettua oppia on vaikea mitata rahassa ja siksi se on usein helppo karsia pois turhana menoeränä. Toivon mukaan kaiken taloudellisen myllerryksen ja euroopan talousandingon keskellä kuitenkin ymmärretään, että Fulbrightilla ja vastaavilla organisaatioilla todella on voimaa parantaa kansainvälista vuorovaikutusta ja sitä myötä mahdollisesti lisätä myös valtioiden,  instituutioiden kilpailukykyä, vaikka olenkin sitä mieltä, ettei pelkkä kilpailukyvyn tavoittelu saisi olla ainoa Fulbright- tai muuta kansainvälistä toimintaa ohjaava arvo. Esimerkiksi mieheni, joka opetus- ja kasvatusalan tutkimusta on usein ihmetellyt miten vallitsevaa kilpailukykypuhe on jopa pienten lasten ja nuorten koulutusta käsittelevissä puheenvuoroissa. Hän ei aina ymmärrä, miksi valtioiden tulisi olla keskenään jatkuvassa kilpailussa myös aloilla, joilla yhteistyö on kilpailua luontevampaa ja toisen kehitys ei ole välttämättä muilta pois.

Tähänastisen kokemukseni pohjalta Suomessa olisi paljon kehitettävää siinä, miten me asiantuntijat autamme liike-elämää ja liike-elämän hyödyntää asiantuntijoita ja yliopistojen tuottamaa tutkimustietoa. Lisäksi meidän asiantuntijoiden tulisi popularisoida tutkimusta jatkossa entistä paremmin, jotta osaisimme luoda uudenlaisia yhteistyötä tutkijoiden ja sekä muiden ammattiryhmien välille. Hyvä tästä on se, että täällä Madisonissa biologian alalla yliopisto ei ole alueen suurin työllistäjä, vaikka biologian opiskelijoiden ja tutkimuksen määrä yliopistossa onkin valtavan suuri. Vaikka alalle työllistyminen ei ole Yhdysvalloissakaan täysin ongelmatonta, työllistyy ainakin Madisonissa suurin osa valmistuneista opiskelijoista bioalan yrityksiin yliopiston ulkopuolelle. Se, miten tämä tapahtuu on edelleenkin itselleni hieman mysteeri. Eräs suuri ero Suomeen on, että yritykset (tai heidän työntekijänsä) kiertelevät labroissa tutustumassa siellä työskenteviin ihmisiin. Lisäksi lähes kaikki tämän laitoksen projektit liittyy vahvasti paikalliseen maanviljelykseen, ruokateollisuuteen sekä lääketeollisuuteen. Bioalan yritykset ovat myös yliopiston suuria rahoittajia.

Itselleni herää kysymys, miksi Jyväskylässä nämä työllistymisnumerot on toisinpäin ja yliopisto on suurin työllistäjä. Mihin meillä Jyväskylässä koulutetaan biologeja, kun sekä maisterin että tohtorin tutkinnon suorittaneiden työttömyysluvut ovat Suomessa liian korkeita? Onko meidän projektit yliopistossa liian paljon perustutkimusta, vain tulisiko meidän ottaa jo seuraava askel? Voisiko bioalasta saada myös taloudellista hyvinvointia tuottavan menestysalan? Tulisiko yrityksien rakentaa toimitiloja yliopiston sisälle ja hyödyntää talon opiskelijoita tutkimuksessaan, niin kuin esimerkiksi soijakastikkeita valmistava Kikkoman, jolla on tässä talossa oma osasto? Yksi mainitsemisen arvoinen juttu on, että täällä lähes jokaisella jatko-opiskelijalla ja tutkijatohtorilla on kokemusta yritysmaailmasta. Kokemuksen hankkiminen on helppoa, koska yritykset sijaisevat samassa kaupungissa ja yliopistossa tutkimustyötä tehneet ovat todella haluttua työvoimaa. Yliopisto myös valmentaa opiskelijoita perustamaan yrityksiä yhdessä opiskelijatovereidensa kanssa.