Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

08/18/2014

Aamupäivä meni tutustuessa yliopistoon. Labratilat sijaitsevat kuudennessa kerroksessa ja näköala on hieno. Näkyy koko Madisonin eteläpuoli labran ikkunoista. Kävin tutustumassa henkilöihin ja hoitamassa muutamia toimistoasioita, jotka etenivät tutun hitaasti. Kaikki on kuulemma työn alla...

Iltapäivästä suuntasimme automme kohti Wisconsin Dellsiä, jossa miehelläni on parin päivän konferenssi.
Vauhtia 110 km/h ja iso rekka ohittaa meidän pikku volkkarin. Ehkäpä se on auton koko, joka saa ihmiset näin ajamaan.

Matkalla pysähdyttiin Disney Outlet storeen Tanger Outlettiin ostamaan muutama nukke 10 dollarilla. Valinta oli vaikea, johtuen Frozen hahmojen puutteesta. Jotain oli kuitenkin ostettava!
Vanhempi tyttäremme valitsemassa itselleen prinsessanukkea.

Hotellin sijaan yövyimme retrossa Black Hawk motellissa. Kylä sijaitsi luonnonkauniilla alueella jokisuistojen sekä järvien ympäröimänä. Jotain paikalle oli kuitenkin tapahtunut. Kauniiden maisemien lisäksi turisteja houkuttelemaan on rakennettu lukuisia vesipuistoja ja muita huvikeskuksia. Paikkaa mainostaakin nykyisin itsenään nimityksellä "The Waterpark Capital of the World" eli "Maailman vesipuistopääkaupunki".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti